Kävimme paikallisten riemuidioottien eli suunnistuskerhon
jäsenten painostuksesta/suosituksesta katsastamassa legendan mukaan
Pohjois-Queenslandin parhaan suunnistuskartan. Lähdimme siis hakemaan elämyksiä
Queenslandin outbackiin viikonloppuretkelle.
Päätin antaa Ossinkin suunnistaa ensimmäistä kertaa yksin
”oikeassa metsässä” täällä. Otimme vaatimattomasti ”Hard 6” –radat. Oma
suoritukseni oli varsin kohtuullinen; en löytänyt lähtöpaikkaa, mutta kuitenkin
kaikki rastit. Maasto oli parasta mitä Australiasta olin löytänyt tähän
mennessä; metsää, vähän korkeuseroja, hyvä näkyvyys, heinikkoa vain vyötäröön
ja kivikkoa ei ihan koko ajan. Eläimistä törmäsin ainoastaan kenguruihin ja
lehmiin, joita käyskenteli yhdellä rastilla. En nähnyt ainuttakaan hullua
tappajahämähäkkiä tai edes törmännyt seittiin! Kahdeksannen rastin jälkeen
kompuroin kivikkoon, lensin selälleni ja kolautin päätin, rusautin niskani ja
satutin nilkkani. No, niska tuntui pienen säikähdyksen jälkeen oikein hyvältä,
ehkä jumi jopa aukesi hetkeksi, mutta pää oli hyvin kipeä. Maali oli lähellä,
joten raahauduin sinne vähän katsastamaan pahimpia vaurioita. Suurin osa
porukasta oli vielä metsässä, joten päätin urheasti lähteä hakemaan vielä
loputkin rastit.
Ossilla meni vähintään yhtä hyvin; hän eksyi, oli metsässä
kolme tuntia eikä löytänyt yhtään rastia. Muut olivat hänestä hyvin huolissaan
ja häntä lähdettiin myös etsimään, koska pimeä oli tulossa. Hän kuitenkin löysi
itse pois juuri ennen pimeää, vaikka tulikin aivan väärästä suunnasta. Sillä
aikaa minulle tarjottiin kotona valmistettua kaljaa ja päiviteltiin kuinka
kamalan kylmä oli. Joo, ehkä pimeän tullessa tippui jopa alle kahdenkymmenen...
Kuulen myös joka kerta jonkun sanovan siitä kuinka ”eihän täällä ole mitään samantapaistakaan
maastoa kun Suomessa joka puolella...”.
Yöksi menimme noin puoli tuntia Charters Towersia kohti
sijaitsevalle leirintäalueelle. Pari pariskuntaa olivat vuokranneet mökin, ja
me muut nukuimme teltassa mökkien pihalla. Ilmeisesti Ossi ei ollut antanut
vielä tarpeeksi hyvin näyttöä taidoistaan, kun joku epäili osaisiko hän
sytyttää nuotiota. Siinä sitten illan istuimme leiritulen äärellä syöden
iltapalaa ja kuunnellen kuinka norjalaisaustralialainen vanha harmaahapsuinen suunnistajamies
minishortseissa vittuili ja joi limsaa. Taivas on erilainen täällä. Minä näin
tähdenlennon.
Aamupalan yhteydessä ihastelin pihalla hyppeleviä pieniä
vallabeja, mutta kengurueläimet taitavat olla jännittäviä täällä ainoastaan
ei-paikallisten mielestä. Hieman kipeytyneen nilkkani kanssa odotin innolla
tulevaa lottosuunnistus-rastienhakuskabaa. Meille siis arvottiin kaikki rastit,
jotka pitäisi hakea pois. Lisäpisteitä sai jos löysi muita rasteja, ne sai
leimata mutta niitä ei saanut kerätä. Ennen lähtöä oli kolme minuuttia aikaa
piirtää rasteja omaan karttaan.
Ossia ei päästetty yksin metsään, joten menimme yhdessä ja
päätimme näyttää että kyllä, kaikki suomalaiset ovat huippusuunnistajia (mikä
on ollut oletuksena alusta asti). Oltiinkin tosi hyviä ja nopeita, vaikka yksi
rasti vietiinkin suoraan nenän edestä kun löydettiin edellisen päivän
juomarasti ja muutaman pulloa vettä. Taidettiin voittaa tämä skaba.
Voitto oli myös se, että loppupuolella matkaa löin
edellisenä päivänä kipeytyneen nilkkani uudelleen, ja tämän jälkeen juokseminen
oli todella vaikeaa. Maalissa sain eskystä hitonkokoisen jääpalan, joka
köytettiin kiinni jalkaani. Se oli kuitenkin aika epäkätevä pitemmän päälle, ja
nilkan yhä kipeytyessä päätimme poiketa kotimatkalla sairaalaan.
Nilkutin pääovesta sisään. Siellä meitä kehotettiin menemään
ensiapuun talon toiselle kulmalle. Sain lainaksi pyörätuolin, oli todella
onnistunut olo. Ensin täyteltiin papereita, kyseltiin löytyiskö suomalaista
tulkkia (meitä ei otettu vakavasti, ilmeisesti ei siis löytynyt), odoteltiin,
vedettiin muutamat särkylääkkeet ja odoteltiin lisää. Seuraavaksi pääsin
lääkärin luo, hän paineli jalkaa ja puhui hitaasti ja ihmetteli paljon. Menimme
odottamaan toiseen paikkaan että pääsen röntgeniin. Röntgenissä oli hassu
ulkomaalainen setä, joka kysyi: ”Mikä on nimesi? Milloin olet syntynyt? Oletko
raskaana?” ja tämän jälkeen hän antoi harjoittelijatytön räpsiä kuvia
jalastani.
Ja taas takaisin lääkärin luo. Hän sanoi että luita ei ole
murtunut, ja yritti selittää mikä on ongelma. En tuntenut sanaa. Myöskään hänen
joku englanti-suomi hakukoneensa ei tunnistanut. Niinikään Google kääntäjä ei
tunnistanut. Onneksi meillä on kaannos.com joka tunnisti että nivelside on
vähän paskana. Se on oikean jalan sisäsyrjältä, mikä on kuulemma tosi ihmeellistä
ja tavatonta. Oli myös eräänlainen show etsiä minulle kainalosauvoja, koska
kaikki olivat liian lyhyitä tai pitkiä. Ossi ja lääkäri kyllä miettivät
jalkojeni amputoimista, jottai voisin ottaa lyhyemmät sauvat, ja sanoinkin että
enhän minä tätä rikkinäistä jalkaa ainakaan tarvi että tuosta vain nilkasta
poikki. Onneksi fysiopuolelta joku täti tuli pelastamaan tulevaisuuteni ja toi
minulle ikiomat kainalosauvat, joita ei edes tarvitse palauttaa.
Eli Queenslandin outback toi minulle sairaslomaa ja
kainalosauvat, mutta lisäksi se vei minulta mukanaan myös kolme nastaa
kengänpohjasta. Seikkailu jatkuu.
