Oltiin yksi yö Snowy Mountains National Parkin alueella rest
arealla, jonka ympärillä oli paljon kenguruja. Illalla sain hienoja ”kengurut
ja vuori” -kuvia ja aamulla ”kengurunyrkkeilyä aamuauringossa” -kuvia.
Matka täältä kohti Mt. Kosciuszkoa oli hienoa vuoristotietä.
Auto alkoi taas itkeä kovaa mutta paljon. Ja päätti hyytyä lopulta noin 10
kilsaa ennen Threboa. No, vaihteistonestettä ei ollut lisätä vuotavaan
koneeseen, joten ei auttanut kuin lukita ovet ja nostaa peukalo pystyyn toivoen
että joku muukin kulkisi täällä tänä aamuna. Ja ei tarvinnut odottaa kauaakaan
kun minibussillinen tsekkiläisiä vanhuksia kurvasi mutkan takaa luoksemme.
Pysäytin auton ja vaikka he eivät puhuneet oikein englantia, niin hyppäsimme
kyytiin ja yritimme parhaan taitomme mukaan selittää tilannetta ja kiitellä.
Lissää nestettä ja liftaaminen toisen minibussin kyydissä
takas. Autolle ruokaa ja vähän silityksiä ja kannustusta nii kyllä se sitten
lähti pienesti röyhtäillen käyntiin ja matka jatkui! Alko lähestyä jo puolta
päivää kun mentiin ostamaan NP-passia autolle. Portilla oleva nainen jaksoi
vielä vittuilla myöhäisestä ajoituksestamme ja huomautti, että konepeltimme
alla höyryää ja automme haisee pahalle. NO ÄLÄ!! Siitä sitten vaan kohti
parkkipaikkaa ja kamat päälle ja vaeltamaan!
Australian korkeimmalle vuorelle, Mt. Kosciuszkolle,
vaelteluun ei tosiaan tarvi mitään ihmeellistä ja suunnilleen kuka tahansa
kävelevä ihminen voi sen tehdä ilman suuria ponnisteluja. Korkeutta on
vaivaiset 2228 metriä ja polut sinne on helppokulkuisia ja nopeita. Mentiin
vähän pidempää maisemareittiä huipulle ja vanhaa huoltokärrypolkua valuttiin
takaisin. Siellä oli lunta ja sievää! Halutessaan olisi myös voinut oikaista ja
ottaa hiihtohissin lähemmäs huippua, mutta pyh mitää sellasia…
Seuraavaksi valuttiin Coomaan, missä oli ehkä Australian
paras infohenkilökunta. Saatiin paljon hyvää tietoa, makoilla sohvalla ja lainata
ilmaista Wi-Fiä ja hyvät neuvot mistä hakea ilmaiseksi vettä. Mulla oli Timon
vanhoja suunnistuskarttoja läheisestä Namadgi National Parkista, joten infotäti
soitteli sinne ja varmisti että onko se okei jos ”suomalaisia innokkaita
suunnistajia on tulossa teidän hienoon National Parkiin suunnistamaan!” – se on
kuulemma tosi kaunis paikka mutta turistit ei tajua mennä sinne. Sehän on
sitten just passeli!
Ajettiin sinne jotain niin ikään infotädin suosittelevaa ”oikoreittiä”,
eli erittäin kämästä hiekkatietä, jonka varrella tais olla jotku
pyöräkilpailutkin menossa. Löydettiin kiva rest area joka osui kivasti mun
kartalle ja vietettiin päivä siellä pelaten korttia, makoillen riippumatossa ja
sen alla odotellen iltaa – oli niin sairaan kuuma, että ei tehnyt mieli lähteä
juoksentelemaan ennen kuin vähän helpottaisi. Olihan se puska vähän tiivistynyt
ja maasto muuttunut 12 vuodessa, mutta näkyipä taas paljon kenguruita ja
hauskaa oli! Oltiin yksi yö salaa kyseisessä NP:ssa ja kävin vielä tutkimassa
toisen kartan seuraavana päivänä.
Sitten mentiin päiväksi Canberraan, mutta se oli kiinni. Se
oli kuin joku valtava supermultimaailma, jossa on isot, leveet autotiet,
korkeita rakennuksia ja pitkä matka joka paikkaan – mutta siellä ei ollut
ihmisiä. Se oli ehkä vähän pelottavaa. Mut rakentamalla rakennettu pääkaupunki
ja australialaisuus, eli ei sinänsä yllätä. Löyty keskustasta yks ihan toimiva
ostoskeskus ja oli siellä lämmin, joten sinänsä ihan hieno päivä. Tarkoitus oli
yrittää olla kauemminkin, mutta ei oikein keksinyt mitään tekemistä…
Sitten enää viimeinen pysähdys ennen kuin ollaan takaisin
Sydneyssä: Blue Mountainsit! No, kaiken
tän jälkeen mitä on Australian ympäriajaessa nähnyt, niin Blue Mountainsit oli…
No, ihan hienoja kiviä. Tää nyt vaan kuulostaa vähän hirveeltä, kun kaikki
Sydneyn turistit on aina silleen ”wouuu, ne on niin makeet!” ja ”tosi ihana paikka, kannattaa mennä!” ja mää oon silleen ”nooo, ihan okei, ehkä sinne
kannattaa mennä jos ei oo paljon kaupunkien ulkopuolella käyny”. Siellä oli kamalasti turisteja. The Three
Sisters oli ihan hieno kivimuodostelma, mutta yllättävän pieni ja jo se, että
niitä pystyi ihaileen infopisteen parkkipaikalta kolmen turistibussin kans,
niin vähän laimensi tätä jännittävää ja henkeäsalpaavaa kokemusta.
Sit oltiinkin jo Sydneyssä ja täällä on elelty puolisentoista
kuukautta. Viimeinen kokonainen viikko lähtee huomenna käyntiin. Kohta viisumi
loppuu ja täytyy poistua maasta. Mutta eipä tämäkään seikkailu vielä siihen
lopu! Eihän sitä nyt Suomeen kannata mennä vielä tammikuussa…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti