Christchurchissa oli vielä viimeisenä sunnuntaina kiva Leijafestari, ja koska sattui vielä tosi nätti päivä niin päätttiin mennä sinne parin saksalaisen tytön kans. Jos saksalaiset tytöt on sitä mieltä, että harmaa asia ojanpohjassa on kiviä ja siitä on nopea kahlata yli, niin kaikkea ei kannata uskoa. Hyi hemmetti. Oli perse kastua ko upottiin puolta säärtä myöten johonkin liejuun. Illalla pelasin latvialaisten tyttöjen ja maorimiesten kans scrable-pokeria ja olin aivan superhyvä. Oli kyllä ihan kiva kaupunki toi Christchurch, tosin kuulemma siellä ei voi enää nykyään tehä yhtään niin paljon kuin ennen maanjäristystä. Mut kyllähän sitä lapsi aina tekemistä keksii!
Sit otettiin bussi Dunediniin. Olin tosi pettynyt maisemista, alkumatka näytti ihan samalta kuin bussimatkat läpi pohjanmaan peltojen. Missä on mun kaikki vuoret? Ehkä sitten kun lähdetään West Coastille...
Meidät hostas kiva nuori pariskunta, jotka kyllä oli tosi pitkää päivää töissä. Meillä oli siis aikaa seikkailla! Käytettiin eka päivä iloisesti taas vaellellen pienillä läheisillä mäillä Otago Peninsulassa - tällä kertaa käveltiin ehkä 24 kilsaa. Oltais menty katsomaan Uuden-Seelannin ainoaa linnaa, mutta se olis maksanu tosi paljon, niin käveltiin sitten astetta turhempaan pieneen kylään Portobellaan ja liftattiin jonku kivan kiwimiehen kyydissä takas Dunediniin. En tajunnu aamulla laittaa aurinkorasvaa - en tajua mitä tapahtu - joten tässä on ensimmäistä kertaa naamaki ihan hyvin palanu... Täällä palaa kyllä paljon pahemmin ja herkemmin ko Australiassa!
Toisena päivänä käytiin ihastelemassa maailman jyrkintä tietä, kahvilla, syömässä ja kaljalla Metro-nimisessä kivassa baariravintolassa, Art Galleryssa ja muuten vaan palloilemassa keskustassa. Ossi teki illalla taas kuuluisaa kalakeittoaan!
Sitten matkattiin Queenstowniin, tänne kaikkien seikkailijoiden mekkaan! Asutaan mielettömän kivan Dan-nimisen aussipojan ja sen kanadalaisen tyttöystävän Ellan luona. Tosi mukavia ihmisiä! Ollaan katottu taideleffaa, makoiltu riippumatossa aamukahvin kans järvenrannalla vuorten ympäröimänä, ajeltu maastoautolla pitkin vuoristoja ja kanjoneita, huuhdottu kultaa, käyty lenkillä ja tänään hyppäsin bungy-hypyn! Se oli ihan hirveetä, mutta oon vielä elossa! Hyppäsin Kawarau Bridgeltä, eli vaivaiset 43 metriä (ihan liikaa!), mutta tämä on kuulemma aito ja alkuperäinen paikka hypätä. Mene ja tiedä.
Ja oon nyt kipee! Ei nyt ois aikaa sairastaa! Lähipäivinä olis ohjelmassa Milford Soundia, jääkiipeilyä sekä hienoja kiviä ja hiekkarantoja... Kun pääsin tänään hypyn jälkeen kämpille niin oon vaan tärissy makuupussissa ja syöny särkylääkkeitä ja juonu teetä ja maitoa, mitään ruokaa en saa alas. Nyt on ensimmäinen kerta ehkä viiteen tuntiin kun pääsin istumaan ja raahauduin koneelle. Nyt tuntuu jo melkein siltä että vois vähän herätä... Dan lähti kalaan ja Ella on jossain triathlon-treeneissä. Painoki oli näköjään tippunu taas muutaman kilon ko tuossa hyppyä ennen piti punnita. Onneks terveenä saan kilot takas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti