Heihoi ja terveisiä seuraavasta elämästä!

Olen ehtinyt kotiutua ja muuttaa taas, tällä hetkellä jatkan seikkailua Muoniossa ja toisessa blogissani: Jäkälää ihimettelin. Tulkaa käymään!

Tuli- ja muita vuoria, jäätiköitä, sademetsää ja meri

Queenstownissa sairastelun jälkeen siirryttiin sairastelemaan Fox Glacierille. Matka bussilla oli pitkä ja päivä erittäin sateinen. Siitä huolimatta seuraava päivä nousi aurinkoisena ja upeana esiin, vaikkakin hengitys kyllä höyrysi aamutuimaan pitkästä aikaa. Olin suhteellisen hengissä kun mentiin päiväksi jääkiipeilemään. Meillä oli pieni ryhmä, johon kuului opas, minä ja Ossi, sekä kaksi tyttöä. Päästiin kiipeilemään vähän erilaisia jääseiniä ja laskeutumaan railoon sekä johonkin reikään. Sekä totta kai kiipeämään ne ylös. Oli tosi mukava päivä, illalla kylläkin kuume taas nousi ja tasapainottelin todellisuuden ja jonkin toisen maailman rajoilla. Kiireinen Uuden-Seelannin läpijuoksuaikataulu ei siis sisällä aikaa sairastelulle.

Sieltä sitten Punakaikiin. Matkalla kiroilin kovaan ääneen järkyttävän pahaa raejuustoa, jota olin löytänyt kaupasta, ja joku nuori mies paljasti olevansa suomalainen. Hyvä minä, vois kokeilla Suomeen palatessa taas opetella puhumaan niinku ihmiset… Tai, no, nääh. Hän oli kuulemma Helsingistä. Sieltä ihan keskeltä Helsinkiä. Aivan, ehdin jo unohtaa miten siellä päin on tapana esitellä itsensä. Kerroin itse olevani pohjoisesta ja asuneeni myös Helsingissä, mutta en siellä keskellä.

Punakaikissa meillä oli mahtava hosti. Ehkä kolmekymppinen mies Trev, joka asui yksin asuntovaunussa keskellä sademetsää. Nukuttiin hänen rekisteröimättömässään ja katsastamattomassaan vanissa. Käytiin vaeltelemassa metsissä ja rannalla sekä totta kai ihastelemassa kuuluisat Pancake Rocksit. Trevillä ei ollut kodissaan sähköjä, suihkua tai jääkaappia, mutta löytyi oma kasvimaa (huussin takana taisi olla myös oma salainen kasvimaa…), nuotiopaikka ja ulkokeittiö. Sekä uskomattomat maisemat ja luonto. Eikä tarvinnut vaivautua edes takapihalle, kaikki oli tässä ja heti. Toisena iltana Trev järjesti juhlat naapureilleen, ja iltasella metsän siimeksistä alkoikin valua kaiken maailman hippejä jokainen tuoden mukanaan pullon viiniä ja jotain syötävää. Löysin pöydästä myös salaattia johon oli sekoitettu erilaisia kukkia mitä näkyi myös lähipuskissa.

Viimeinen pysähdyspaikka South Islandilla oli Nelson. Siellä surffattiin mukavan Jamien ja hänen 5-vuotiaan poikansa Marleyn luona kymmenen muun köyhän reppureissarin kanssa. Sinne saattoi välillä pölähtää yhtäkkiä uusia ihmisiä jonnekin nurkkaan nukkumaan, kerran joku poika vain toi suklaata pöydälle kun Jamie ei ollut kotona ja sanoi ”kerro Jamielle että toin näitä, hän kyllä tietää kuka olen” ja yksi aamu keittiössä pyöri vanha parrakas mies jolla oli hame ja kaksi häntää.

Tavattiin myös niin ikään couchsurfingin kautta löytynyt suomalainen vanhempi mies Heikki, joka asusteli omassa vanissaan milloin missäkin. Kävimme hänen kanssaan muun muassa juomassa The Lord of the Rings –kaljaa (1,1%, samaa tavaraa mitä käyttivät kuvauksissa), kahvilla suomalaisen Tarjan ja hänen perheensä luona sekä muuten vaan palloilemassa vähän ympäriinsä.

Nelsonista sitten bussi Pictoniin ja siitä ferry Wellingtoniin. Wellingtonissa meitä oli vastassa Brian, The Man, sekä ihana tanskalainen poika Michael. Vietettiin muutaman päivää Brianin talossa jossain hevonkuusessa 107 kilsaa Wellingtonista itään. Brian käy täältä töissä Wellingtonissa melkein joka päivä niin, että herää kahdelta yöllä. Hän ajaa taksia. Saatiin Ossin ja Michaelin kanssa lainata hänen toista autoaan ja ajeltiin täällä ympäriinsä peltojen, mäkien ja lampaiden keskellä. Käytiin yhtenä päivänä myös Wellingtonissa vähän ihastelemassa maisemia, ei kyllä oikein ehditty edes kauheasti palloilla keskustassa koska aikaa oli niin vähän. Syötiin paljon mutta hyvin, ja juotiin kaljaa, katsottiin leffoja ja pidettiin muuten kivaa joka ilta. Pojat teki Brianille laulun ystävänpäivän kunniaksi ja esitettiin se silloin hänelle.

Wellingtonin jälkeen oli vuorossa rantautuminen pieneen National Park –nimiseen kylään, jotta voisimme mennä vaeltamaan kuuluisan Tongariro Crossingin. Uuden-Seelannin mainostus ”paras päiväretkivaellusreitti” on selkeästi onnistunut turistilaumasta päätellen. Koko crossingia ei edes päässyt kiertämään, koska reitti oli toisesta päästä suljettu vulkaanisen aktiivisuuden vuoksi. Nähtiin kuitenkin kuuluisia lampia ja huiputettiin Mt. Tongariro (1968m). Mordor (Mt. Ngauruhoe (2290m) jäi huiputtamatta ajan puutteen vuoksi, mutta se oli kyllä hyvin vaikuttavan näköinen (jopa kaiken tämän jälkeen mitä viime kuukausina olen nähnyt!).

Nyt saavuttiin Waitomoon ja huomiseksi olis luvassa sitten taas seikkailuja. Bussi tuli kyllä vaan Te Kuitiin asti. Liftaaminen Te Kuitista tänne oli yllättävän helppoa (kesti noin 30 sek saada kyyti siitä ko nosti peukalon pystyyn), mutta saa nähä miten takas mennessä ko bussi lähtee taas aamusta. Aika menee sairaan nopeeta, elämä on ihan hullua!

Sairastelua ja super-awesome Queenstown

Christchurchissa oli vielä viimeisenä sunnuntaina kiva Leijafestari, ja koska sattui vielä tosi nätti päivä niin päätttiin mennä sinne parin saksalaisen tytön kans. Jos saksalaiset tytöt on sitä mieltä, että harmaa asia ojanpohjassa on kiviä ja siitä on nopea kahlata yli, niin kaikkea ei kannata uskoa. Hyi hemmetti. Oli perse kastua ko upottiin puolta säärtä myöten johonkin liejuun. Illalla pelasin latvialaisten tyttöjen ja maorimiesten kans scrable-pokeria ja olin aivan superhyvä. Oli kyllä ihan kiva kaupunki toi Christchurch, tosin kuulemma siellä ei voi enää nykyään tehä yhtään niin paljon kuin ennen maanjäristystä. Mut kyllähän sitä lapsi aina tekemistä keksii!

Sit otettiin bussi Dunediniin. Olin tosi pettynyt maisemista, alkumatka näytti ihan samalta kuin bussimatkat läpi pohjanmaan peltojen. Missä on mun kaikki vuoret? Ehkä sitten kun lähdetään West Coastille...

Meidät hostas kiva nuori pariskunta, jotka kyllä oli tosi pitkää päivää töissä. Meillä oli siis aikaa seikkailla! Käytettiin eka päivä iloisesti taas vaellellen pienillä läheisillä mäillä Otago Peninsulassa - tällä kertaa käveltiin ehkä 24 kilsaa. Oltais menty katsomaan Uuden-Seelannin ainoaa linnaa, mutta se olis maksanu tosi paljon, niin käveltiin sitten astetta turhempaan pieneen kylään Portobellaan ja liftattiin jonku kivan kiwimiehen kyydissä takas Dunediniin. En tajunnu aamulla laittaa aurinkorasvaa - en tajua mitä tapahtu - joten tässä on ensimmäistä kertaa naamaki ihan hyvin palanu... Täällä palaa kyllä paljon pahemmin ja herkemmin ko Australiassa!

Toisena päivänä käytiin ihastelemassa maailman jyrkintä tietä, kahvilla, syömässä ja kaljalla Metro-nimisessä kivassa baariravintolassa, Art Galleryssa ja muuten vaan palloilemassa keskustassa. Ossi teki illalla taas kuuluisaa kalakeittoaan!

Sitten matkattiin Queenstowniin, tänne kaikkien seikkailijoiden mekkaan! Asutaan mielettömän kivan Dan-nimisen aussipojan ja sen kanadalaisen tyttöystävän Ellan luona. Tosi mukavia ihmisiä! Ollaan katottu taideleffaa, makoiltu riippumatossa aamukahvin kans järvenrannalla vuorten ympäröimänä, ajeltu maastoautolla pitkin vuoristoja ja kanjoneita, huuhdottu kultaa, käyty lenkillä ja tänään hyppäsin bungy-hypyn! Se oli ihan hirveetä, mutta oon vielä elossa! Hyppäsin Kawarau Bridgeltä, eli vaivaiset 43 metriä (ihan liikaa!), mutta tämä on kuulemma aito ja alkuperäinen paikka hypätä. Mene ja tiedä.

Ja oon nyt kipee! Ei nyt ois aikaa sairastaa! Lähipäivinä olis ohjelmassa Milford Soundia, jääkiipeilyä sekä hienoja kiviä ja hiekkarantoja... Kun pääsin tänään hypyn jälkeen kämpille niin oon vaan tärissy makuupussissa ja syöny särkylääkkeitä ja juonu teetä ja maitoa, mitään ruokaa en saa alas. Nyt on ensimmäinen kerta ehkä viiteen tuntiin kun pääsin istumaan ja raahauduin koneelle. Nyt tuntuu jo melkein siltä että vois vähän herätä... Dan lähti kalaan ja Ella on jossain triathlon-treeneissä. Painoki oli näköjään tippunu taas muutaman kilon ko tuossa hyppyä ennen piti punnita. Onneks terveenä saan kilot takas!

Tarina kalliista appelsiinista

Se, että Uusi-Seelanti olisi paljon halvempi maa kuin Australia, on kyllä ollut erittäin huono vitsi tai todella vanhaa tietoa. Ja siitä puheen ollen, mun pari vuotta vanhan matkaoppaan mukaan täällä Christchurchissa on erittäin viehättävä keskusta raitiovaunuineen. Tämä oli siis ajalta ennen suurta maanjäristystä, joka oli helmikuussa 2011, vaikka keskustaan mentäessä voisi kuvitella että se oli eilen.

Tarkoitus olisi nyt Ossin kans viettää vielä kuusi viikkoa Uudessa-Seelannissa pelkästään matkustaen. Budjetti on hyvin rajallinen, siispä olemme kirjoitelleen toinen toistaan parempia viestejä couchsurfingissa saaden paljon positiivisia vastauksia ja hosteja. Liikumme paikasta toiseen busseilla, hommasimme tänään juuri bussipassit, joilla pääsee 15 matkaa + lautan Pictonista Wellingtoniin. Täällä on useampi bussifirma, joista valitsimme InterCityn. Katsoimme bussien hintoja joskus viime marraskuussa ja ne olivat erejä kuin kuukausi sitten ja nyt – ilmeisesti niitä siis olisi kannattanut varailla jo hyvissä ajoin jos olisi halunnut vain muutaman. Tekemisen suhteen muuten suunnitelmia ja toiveita on paljon, mutta katsotaan nyt miten on rahaa ja aikaa… Kerron kyllä sitten!

Nyt ollaan tosiaan surffaamassa ihanan Louisin, 60-vuotiaan puolimaorin luona Christchurchissa. Täällä on paljon muitakin surffareita. Hän haki meidät lentokentältä kahden aikaan keskellä yötä kun saavuimme, vaikka oli heräämässä aamulla kuudeksi töihin! Olimme silloin ainoat vieraat täällä (hänen lisäkseen täällä asuu kolme muutakin miestä). Yöllä hän kertoi, että tänne on tulossa puolen päivän jälkeen yksi saksalainen tyttö, ja seuraavana päivänä myöhemmin hänen ystävänsä. Aamulla kun heräsimme, niin täällä olikin kaksi hollantilaista tyttöä – eipä siinä, pienen aamupalan syönnin ja jutustelun jälkeen lähdimme yhdessä kauhistelemaan räjähtänyttä keskustaa. Oli shokeeraavan kylmä päivä – pilvistä ja asteita varmaan vaivaiset +18. Kun saavuimme takaisin talolle, niin meitä oli odottamassa se yksi saksalainen tyttö! Illalla tänne saapui vielä kaksi latvialaista tyttöä, jotka olivat surffanneet täällä edellisellä viikolla, lähteneet Queenstowniin ja tulleet nyt takaisin työhaastattelun perässä. Meitä oli täällä siis 4 asukasta, 7 surffaria ja 1 joku yhden asukkaan kaveri.

Ollaan porukalla jaettu kokemuksia ja puhuttu paskaa australialaisista. Latvialaiset tytöt kertoivat myös tarinoita kiweistä. Yksi heidän naapurinsa oli kovasti pelännyt heitä, ja pitänyt vähintään alieneina, koska he puhuivat vierasta kieltä, mitä he eivät ymmärtäneet. Onhan se tietenkin vähän pelottavaa. Toisaalta minulta on kysytty, että puhutteko te siellä Suomessa suomenenglantia, Ruotsissa ruotsinenglantia jne. Täällä on huomannut, että ollaan suunnilleen missä tahansa ja minkä maalaisten kanssa hyvänsä, niin yhteistä on ainakin se, että voi yhdessä haukkua amerikkalaisista ja vähän pelätä venäläisiä.

Seuraavana aamuna saapui myös saksalaisen tytön kaveri. Me lähdettiin Ossin kans kävelemään läheisille mäennyppylöille (jotka olin nähnyt edellisenä päivänä ja päättänyt haluta lähteä sinne) ja Lytteltonin satamaan – eli noin 23 kilometrin kävelylle vuorille. Muut pitivät meitä vähintäänkin sankareinaan ja asukkaat lupasivat alkaa kertoa legendaa hulluista suomalaisista. Olkaa hyvät. Maisemat oli tosi hienoja ja näin ekat uusiseelantilaiset lampaat!

Tänään tänne on saapunut ainakin yksi ranskalainen tyttö - en ole enää edes ihan varma. Meitä on kuitenkin paljon!

Tullessa maahan mulle tehtiin random-erityistarkastus turvatarkastuksen yhteydessä. Ennen kuin he tekivät mitään, niin he halusivat kertoa tämän minulle minun omalla kielelläni. Oli siinä sitten jäätävä tilanne kun tarkastaja yritti ensin tajuta missä puhutaan suomea, sitten etsiä suomenkielisiä ohjeita, ei niin millään löytänyt, ehdotin englantia, ei ei ei, käykö portugali?, no, hö, hmn, no ota englanti. Eipä siinä sit mitään, meinasi vaan että oli aika painavat käsimatkatavarat mulla. No älä, vaan 9,5 kiloa!

Ja siis tosiaan ei kannata yrittää salakuljettaa maahan mitään laitonta. Kun lentää esimerkiksi Australiaan tai Uuteen-Seelantiin, niin lentokoneessa pitää täyttää paperi, jossa kysellään kaikki mukana olevista hedelmistä, ruuista, lääkkeitä, urheiluvälineistä, kengistä, puuesineistä, kaikesta. Mun ei tarvinnut alkaa puhdistaan kengänpohjia mutta Louis kertoi, että yksi hänen vieraistaan ei ollut ilmoittanut käsimatkatavaroissaan olleesta unohdetusta appelsiinista, joten hän oli saanut siitä $400 sakon, joka piti maksaa saman tien kentällä. Hän oli kuitenkin saanut kerättyä kolehtia tähän maksuun, jotta pääsi pois. Tuli aika kalliiksi tämä appelsiini.

Goodbye, Australia! 364 päivää ylösalaisin.

Vuosi meni ehkä sittenkin yllättävän nopeasti. Lähtiessä ei ollut suurempia suunnitelmia, mitä nyt halusin vain pois jonnekin kauas, missä on lämmintä. Halusin oppia englantia, kokeilla surffaamista ja nähdä kenguruja. Sain sen kaiken.

Luulen, että näin, tein ja koin suunnilleen kaiken, mitä Australia voi tällaiselle yhden vuoden seikkailijalle tarjota. Matkustin yksin, uuden ystävän, ja vanhan ystävän kanssa. Asuin hostelleissa ja biletin halvoissa backpacker-baareissa muiden matkailijoiden kanssa. Vuokrasin asuntoa ja kävin töissä, niin kuin paikallinen. Maksoin veroja, tappelin veronpalautusten kanssa, hankin kirjastokortteja, vertailin hintoja ruokakaupoissa, tuskastuin työnhausta ja kävin työkaverin luona kaljalla.

Vuokrasin auton kahdesti, ja omistin auton kerran. Ajoin autoa kaikissa Australian osavaltioissa (ajettiin Ossin kans Australian ympäri). Totuin vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ja rattiin väärällä puolella autoa. Näin kaikkien osavaltioiden pääkaupungit, kuuluisimmat nähtävyydet, paikalliset ihmeellisyydet, kuumuuden ja kylmyyden, aboriginaalit ja eläimet (kengurut, koalat, vesinokkaeläimet, kamelit, villihevoset, vesipuhvelit, ketut, kanit, krokotiilit, hämähäkit, nokkasiilit, tasmanian tuholaiset, käärmeet, emut, hait, meduusat, lehmät, hylkeet, pingviinit, possumit, vompatit, kookaburrat – kaiken).

Näin siis Great Barrier Reefin, siellä sijaitsevan Heart Reefin, Ulurun, Kata Tjutan ja Kings Canyonin, Kakadun kansallispuiston, Swan Valleyn viinitilat, The Pinnacles Desertin, Wave Rockin sekä lähistön muut hienot kivet, Pembertonin korkea puut ja niihin kiipeilyn, Australian pisimmän suoran tienpätkän (146,6 km), outbackin, Kangaroo Islandin, Great Ocean Roadin, Snowy Mountainsit, Blue Mountainsit, Sydneyn oopperatalon ja tosi paljon siinä välillä. Näin satoja kilometrejä maailman kauneimpia hiekkarantoja ja mitä erikoisimpia kiviä.

Opin ilmaisemaan itseäni paremmin vieraalla kielellä ja ilman sitä. Sain uusia tuttavia, kavereita ja ystäviä. Tapasin myös vanhoja tuttuja toisella puolella maailmaa uudessa ympäristössä. Saavuin tänne kun oli Australia Day, mutta olin täällä myös pääsiäisen, vapun (jota ei ollut), juhannuksen (joka oli talvella, vaikka täällä oli silti lämpimämpää kuin Suomessa), omat 22-vuotissynttärit, joulun ja uuden vuoden. Olin täällä kun Suomi sai uuden presidentin ja kun piti olla maailmanloppu.

Kävin kokeilemassa suunnistusta ja kiipeilyä eri puolilla Australiaa. Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni snorklaamista kun olin Great Barrier Reefillä. Siellä olin myös elämäni ensimmäistä kertaa helikopterissa kun kävimme katsomassa Heart Reefia. Koin elämäni ensimmäiset oikeat aallot merellä kun olin Byron Bayssa. Surffasin ensimmäisen kerran hyvin epäonnisesti Noosassa ja paljon paremmalla menestyksellä Fremantlessa. Ratsastin meressä hevosella ilman satulaa Magnetic Islandilla ja yritin opetella soittamaan kitaraa asuessani Townsvillessa. Kävelin meren yli Rockinghamista Penguin Islandille, vanhan tulivuoren ympäri Pohjois-Queenslandissa, uin kuumassa lähteessä Northern Territoryssa, vaeltelin sademetsissä ja kiipesin Australian korkeimmalle vuorelle, Mount Kosciuszkolle (2228 m).

Opin tilaamaan kaljaa merkin mukaan, enkä vain sanomaan, että kalja kiitos. Näin kaatosateita, ukkosmyrskyjä ja metsäpaloja. Näin tyhjyyttä ja välillä aivan liikaa turisteja. Opin käyttämään muovirahaa ja puhumaan paljon tyhjää. Olin myös mukana hankkimassa uutta passia kadonneen tilalle ranskalaiselle ystävälleni ja sain kainalosauvat kun hajotin nivelsiteeni suunnistamassa.

Huomenna on aika poistua maasta ja siirtyä seuraavaan paikkaan. En kuitenkaan halunnut palata Suomeen keskellä kylmää ja pimeää tammikuuta, joten minut löytää seuraavaksi tuosta naapurisaarelta Uudesta-Seelannista. Sielläkin on kuulemma paljon kaunista rantaa ja hienoja kiviä!

Snowy Mountains, AUSTRALIAN CAPITAL TERRITORY ja loppumatka suuntana Sydney

Oltiin yksi yö Snowy Mountains National Parkin alueella rest arealla, jonka ympärillä oli paljon kenguruja. Illalla sain hienoja ”kengurut ja vuori” -kuvia ja aamulla ”kengurunyrkkeilyä aamuauringossa” -kuvia.

Matka täältä kohti Mt. Kosciuszkoa oli hienoa vuoristotietä. Auto alkoi taas itkeä kovaa mutta paljon. Ja päätti hyytyä lopulta noin 10 kilsaa ennen Threboa. No, vaihteistonestettä ei ollut lisätä vuotavaan koneeseen, joten ei auttanut kuin lukita ovet ja nostaa peukalo pystyyn toivoen että joku muukin kulkisi täällä tänä aamuna. Ja ei tarvinnut odottaa kauaakaan kun minibussillinen tsekkiläisiä vanhuksia kurvasi mutkan takaa luoksemme. Pysäytin auton ja vaikka he eivät puhuneet oikein englantia, niin hyppäsimme kyytiin ja yritimme parhaan taitomme mukaan selittää tilannetta ja kiitellä.

Lissää nestettä ja liftaaminen toisen minibussin kyydissä takas. Autolle ruokaa ja vähän silityksiä ja kannustusta nii kyllä se sitten lähti pienesti röyhtäillen käyntiin ja matka jatkui! Alko lähestyä jo puolta päivää kun mentiin ostamaan NP-passia autolle. Portilla oleva nainen jaksoi vielä vittuilla myöhäisestä ajoituksestamme ja huomautti, että konepeltimme alla höyryää ja automme haisee pahalle. NO ÄLÄ!! Siitä sitten vaan kohti parkkipaikkaa ja kamat päälle ja vaeltamaan!

Australian korkeimmalle vuorelle, Mt. Kosciuszkolle, vaelteluun ei tosiaan tarvi mitään ihmeellistä ja suunnilleen kuka tahansa kävelevä ihminen voi sen tehdä ilman suuria ponnisteluja. Korkeutta on vaivaiset 2228 metriä ja polut sinne on helppokulkuisia ja nopeita. Mentiin vähän pidempää maisemareittiä huipulle ja vanhaa huoltokärrypolkua valuttiin takaisin. Siellä oli lunta ja sievää! Halutessaan olisi myös voinut oikaista ja ottaa hiihtohissin lähemmäs huippua, mutta pyh mitää sellasia…

Seuraavaksi valuttiin Coomaan, missä oli ehkä Australian paras infohenkilökunta. Saatiin paljon hyvää tietoa, makoilla sohvalla ja lainata ilmaista Wi-Fiä ja hyvät neuvot mistä hakea ilmaiseksi vettä. Mulla oli Timon vanhoja suunnistuskarttoja läheisestä Namadgi National Parkista, joten infotäti soitteli sinne ja varmisti että onko se okei jos ”suomalaisia innokkaita suunnistajia on tulossa teidän hienoon National Parkiin suunnistamaan!” – se on kuulemma tosi kaunis paikka mutta turistit ei tajua mennä sinne. Sehän on sitten just passeli!

Ajettiin sinne jotain niin ikään infotädin suosittelevaa ”oikoreittiä”, eli erittäin kämästä hiekkatietä, jonka varrella tais olla jotku pyöräkilpailutkin menossa. Löydettiin kiva rest area joka osui kivasti mun kartalle ja vietettiin päivä siellä pelaten korttia, makoillen riippumatossa ja sen alla odotellen iltaa – oli niin sairaan kuuma, että ei tehnyt mieli lähteä juoksentelemaan ennen kuin vähän helpottaisi. Olihan se puska vähän tiivistynyt ja maasto muuttunut 12 vuodessa, mutta näkyipä taas paljon kenguruita ja hauskaa oli! Oltiin yksi yö salaa kyseisessä NP:ssa ja kävin vielä tutkimassa toisen kartan seuraavana päivänä.

Sitten mentiin päiväksi Canberraan, mutta se oli kiinni. Se oli kuin joku valtava supermultimaailma, jossa on isot, leveet autotiet, korkeita rakennuksia ja pitkä matka joka paikkaan – mutta siellä ei ollut ihmisiä. Se oli ehkä vähän pelottavaa. Mut rakentamalla rakennettu pääkaupunki ja australialaisuus, eli ei sinänsä yllätä. Löyty keskustasta yks ihan toimiva ostoskeskus ja oli siellä lämmin, joten sinänsä ihan hieno päivä. Tarkoitus oli yrittää olla kauemminkin, mutta ei oikein keksinyt mitään tekemistä…

Sitten enää viimeinen pysähdys ennen kuin ollaan takaisin Sydneyssä: Blue Mountainsit!  No, kaiken tän jälkeen mitä on Australian ympäriajaessa nähnyt, niin Blue Mountainsit oli… No, ihan hienoja kiviä. Tää nyt vaan kuulostaa vähän hirveeltä, kun kaikki Sydneyn turistit on aina silleen ”wouuu, ne on niin makeet!” ja ”tosi ihana paikka, kannattaa mennä!” ja mää oon silleen ”nooo, ihan okei, ehkä sinne kannattaa mennä jos ei oo paljon kaupunkien ulkopuolella käyny”.  Siellä oli kamalasti turisteja. The Three Sisters oli ihan hieno kivimuodostelma, mutta yllättävän pieni ja jo se, että niitä pystyi ihaileen infopisteen parkkipaikalta kolmen turistibussin kans, niin vähän laimensi tätä jännittävää ja henkeäsalpaavaa kokemusta.

Sit oltiinkin jo Sydneyssä ja täällä on elelty puolisentoista kuukautta. Viimeinen kokonainen viikko lähtee huomenna käyntiin. Kohta viisumi loppuu ja täytyy poistua maasta. Mutta eipä tämäkään seikkailu vielä siihen lopu! Eihän sitä nyt Suomeen kannata mennä vielä tammikuussa…

TASMANIA

Jos menee 11 päiväksi Tasmaniaan, niin tulee halvemmaksi lentää ja vuokrata auto, kuin ottaa laiva ja oma auto. Vaikka olisi alle 25-vuotias. Saavuttiin Launcestoniin illalla ja löydettiin uusi ystävämme Swift. Matka saaren ympäri sai alkaa.

DELORAINE

Tänne pysähdyttiin tekemään safkaa yllätyshienolle picnic-paikalle. Siellä olisi kai saanut jopa yöpyä, mutta paikalla oli myös jotain paikallisia häiritseviä amiksia, joten päätettiin ajella vähän eteenpäin vaikka juuri tuli pimeää ja nähtiin paljon kenguruja. Nukuttiin eka yö autossa tienposkessa.

LIFFEY FALLS

Heti auringon valaistessa vähän elämää lähdettiin reippaalle aamukävelylle Liffey Fallseille. Aivan sieviä vesiputouksia hyvin kotoisassa metsässä.

SHEFFIELD

Sheffieldin infosta käytiin utelemassa lisätietoa lähialueesta ja ostettiin vihdoin vähän creditiä puhelimeen. Tosi sievä paikka, läheinen Mt. Roland näytti upealta taustalla.

TASMAZIA

Tosi huikea paikka! Oisin ollu ehkä maailman onnellisin jos joku ois tuonu mut tänne 10 vuotta sitten. Mutta nytki olin kyllä aivan sekaisin! Täällä oli yks tosi iso labyrintti, jossa oli sisällä pari pienempää, paljon hauskoja kylttejä ja paikkoja lasten saduista (kolmen karhun talo, kolmen pienen porsaan mökit…) ja muuta jännää. Sit siellä oli muutaman vähän pienempää labyrinttiä, joissa toki juostii Ossin kans kilpaa eri suuntiin yrittäen etsiä keskustaa eli maalia. Mä voitin tietenki aina. Lisäksi siellä oli pieniä hienoja ”taloja”. Eikä yhtää liikaa turisteja!

LATROBE

Täällä luvattiin platypus experienceä, mutta paikalla meille selvis et se olis maksullinen opastus joko tosi aikasin aamulla tai myöhään illalla. No, käytiin itsenäisesti ihmettelemässä tätä platypussien kotilampea, mutta eihän niitä keskellä päivää näkynyt.

Latrobessa käytiin maistelemassa kirsikkaliköörejä, -viinejä ja –hilloja The Cherry Shedillä ja vähän suklaita ja tryffeleitä Anvers Chocolate Factoryssa.

DEVONPORT

Jotenki lähtökohtasesti ollaan pidetty tätä niin epäkiinnostavana kaupunkina, että ajanpuutteen vuoksi käytiin vaan ruokakaupassa ja jatkettiin matkaa.

PENGUIN

Tämä kaupunki on saanut nimensä arvatenkin pingviineiltä, jotka luonnollisesti piileskelivät taas päiväsaikaan. Tehtiin ruokaa, käveltiin vähän rannalla ja ihasteltiin ja halailtiin niin ikään rannalla pönöttävää jättiläispingviiniasiaa. Infotäti suositteli Ossille lähtöä Dial Rangeen, mutta tie oli suljettu(?), joten skipattiin se ja lähdettiin etsimään yöpaikkaa. Toinen yö vietettiin lähellä Port Lattaa jollain kärrypolulla tienvarressa puskan takana. Ranta oli ihan vieressä ja löydettiin skorpioni!

STANLEY & THE NUT

Kivasti aamutuimaan ajettiin Stanleyhin kohti hyvin epävakaista säätä. Yölläkin oli sadellut ihan mukavasti. The Nut näyttää ihan hienolta muutenkin kauniiden maisemien keskellä. Sen päälle olis päässyt tuolihissilläkin (jos olis ollu siellä ihmisten aikaan), mutta sinne meni myös 430 metriä pitkä polku, jonka varrella oli tosi tosi monta kengurua, myös pieniä pusseissa! The Nutin päällä oli 2 kilsaa pitkä reitti, jolla oli paljon lookouteja. Ja totta kai alkoi sataa just kun päästiin ylös! Oltiin sit ihan litimärkiä kun palattiin autolle. Kiva.

Tän jälkeen käytiin sit vielä ihasteleen jotain Highfieldin raunioita ja The Nutia vähän kauempaa.

MARRAWAH & GREEN POINT

Piti sit ajaa tänne länsilaitaan katsomaan ”maailman reunaa” ja hengittämään maailman puhtainta ilmaa. Ja vesisadetta. Ja syömään ruokaa.

WYNYARD

Sit ajettiin takas Wynyardiin asti. Täällä kuulemma pitäs olla fossiileja. No, löydettiin ihan sievä ranta, jossa oli hyvin informatiivinen taulu aiheesta joku vanha pussieläin jonka fossiileja täältä on löytynyt. Innokkaimmat fossiiliharrastajat saavat niitä itsekin etsiskellä vapaasti, jee! No, ei siellä ollut muita kuin me.

BURNIE

Pienen koukun jälkeen päädyttiin Burnien sekavaan keskustaan koukkaileen lisää. Maisteltiin ja jopa ostettiin(!) infon kans samassa rakennuksessa olevan juustofirman juustoja. Sikahyvää! Sit käytiin katsomassa yhdellä ojalla että näkyykö tällä kertaa platypusseja – yllätys ei. Sit ajettiin jonnekkin viskitehtaalle, josta ei saanut ilmaisia maistiaisia, joten lopuksi vielä keskustaan ajamaan pillurallia ja etsimään ruokakauppaa.

CRADLE MOUNTAIN

Cradle-päivä oli ihan sikahypersupermagee (ainaki jos käyttäisin sellasia sanoja…)! Nähtiin luonnonvaraisena iso musta käärme (jota Ossi heitti vahingossa kivellä, ja joka paljastui myöhemmin erittäinsupermyrkylliseksi Tasmanian Tiger Snakeksi), platypus, echidna(!! lopulta) ja toooosi monta vompattia! Sekä tietenki kenguruja (myös eläviä).

Vaellettiin lähemmäs seitsemän tuntia. Mentiin eka vähän haastavampaa reittiä ylöspäin ja sit pitempää ja helpompaa reittiä alas. Itse huiputus oli tosi hurjaa, viimeinen tunti (kumpaankin suuntaan) oli aika vaarallista kivikkoa ja piti tosi tarkkaan katsoa ja kokeilla mihin voi astua. Ja siellä oli vähän lunta! Sää oli kans hyvä ja aurinkoinen eikä yhtää liian kylmä. Paitsi illalla paleli.

NELSON FALLS

Kiva 20 minuutin aamureippailu vesiputouksille. Oli kyllä kerranki ihan vaikuttavan näköinen!

DONAGHYS HILL

Reilu kilometri suuntaansa metsäpolkua mäelle, josta oli hyvät näkymät joka suuntaan. Yritin kovasti venytellä matkalla, koska Swiftissä nukkuminen.

FRANKLIN RIVER NATURE TRAIL

Lyhyt circuit joka meni joen vartta. Jonku taulun mukaan se oli Ylläty-joki, mut ilmaisesti sen virallinen nimi oli Franklin River. Mene ja tiedä.

KÄVELY PLATYPUS BAYLLE

Käytiin 5 kilsan metsäkävely vielä Overland Trackin toisessa päässä (huom. ei siis vaellettu kyseistä trackia, koska se olis ollu tähän aikaan vuodesta niin saatanan kallis). Viereisessä Derwent Bridgen kylässä olis ollu jonku taiteilijan joku hieno seinä, mut se olis maksanu niin skipattiin se.

MOUNT FIELD NATIONAL PARK

Mä olin jostai lukenu et tää National Park on sievä, joten totta kai tultiin tarkistaan asia. Käytiin Russell Fallseilla, Lady Barron Fallseilla ja jossain polulla, jossa oli korkeita puita. Olihan se ihan hieno paikka.

HOBART

Hobartissa oltii yks yö hostellissa, oli superluksusta nukkuu oikeessa sängyssä ja käyä lämpimässä suihkussa! Mulla oli kans aamulla synttärit, ja Ossi oli hommannu mulle kakun ja kynttilöitä ja melkein porukkaa laulamaan onnitteluja… Eka kerta kun oli ”kesäsynttärit” – oli kyllä silti vähän kylmä.

Hobart oli mun mielestä aivan ihana pieni kaupunki. Taisin vähän ihastua. Meri ja vuoria. Pyörittiin vähän satamassa ja Battery Pointissa, ostettii hedelmämerketista sushia, pientä shoppailua, tutustuttiin Cadburyn suklaatehtaaseen ja ajettiin pitkä ja jyrkkä tie Mt. Wellingtonille. Cascaden olutpanimo oli mennyt kiinni kun päästiin sinne asti, joten tyydyttiin ihmettelemään kania sen pihalla vesisateessa.

RICHMOND

TOSI vanha kaupunki täynnä kaikkea TOSI vanhaa. Australian vanhin yhä käytössä oleva silta (rakennettu Australian mittapuulla joskus esihistoriassa, eli 1800-luvulla). Ihan hieno silta. Ja sorsia.

PRIMROSE SANDS

Pieni merenrantakylä jonne kukaan normaali ihminen tuskin eksyy. Mut se oli täynnä potentiaalisia yöpymispaikkoja ja siellä oli meri! Vähän toivottiin et nähtäis pingviinejä, mut eipä niitä näkynyt vaikka odotettiin pimeällä rannalla.

PORT ARTHUR

Tää oli kai vähän sellanen ”pakko nähdä” –asia Tasmaniassa. Eli ”vanha” rangaistussiirtola (1800-luvulta…), joka toimii nykyään museona. Saatiin kulumaan joku viis tuntia siellä. Aluksi jokainen saa pelikortin, ja sen kyseisen kortin vihjeitä seuraamalla saa tietoa yhdestä vangista, joka on asunut Port Arthurista. Ihan hauska idea! Ja jos oikein kovasti kiinnostaa, niin tokihan sitä voi selvittää vaikka kaikkien 52 esimerkin tarinat… Sit meillä oli joku 40 minuutin opaskävely ympäri aluetta. Vankila-alue oli tosi sievä. Vähän tän ohjatun kävelyn jälkeen oli lyhyt risteily, jossa meille selitettiin läheisten pienten saarten tarkoituksia (toisella oli ollut nuorten poikien vankila ja toinen toimi hautausmaana kuolleille vangeille).

Loppuaika saatiin vapaasti tutustua raunioihin (en tajua miten se paikka oli nii tuhannen palasina vaikka ei se nyt NIIN vanha paikka ole…) ja kunnostettuihin asuntoihin ja kirkkoihin alueella.

FREYCINET NATIONAL PARK

Tasmanian kuuluisa ”Wineglass Bay” oli myös tietenkin pakko nähdä, joten mentiin vaeltamaan viiden tunnin ”Wineglass Bay and Hazards Circuit”, johon käytettiin aikaa noin 3,5 tuntia pitkillä tauoilla. Olihan siellä ihan sievää, mutta en nyt tiedä… Yksi tosi kesy kenguru hengaili parkkipaikalla, joten leikin sen kanssa.

BICHENO

Täälläkin olis kai ollut pimeällä pingviinejä pienellä läheisellä saarella, jonne olisi voinut kävellä. Joka paikka oli kuitenkin täynnä ”no camping” –kylttejä, ranta oli kaukana ja bensa-asemakin kiinni, joten ei viihdytty siellä kovin pitkään.

EAST COAST NATURE PARK

Koska vielä tähän mennessä ei oltu nähty yhtään tasmanian tuholaista, niin mentiin sit eläinpuistoon niitä ihmettelemään. Siellä oli kans semikesyjä kenguruja (jotka lähinnä kerjäs ruokaa…), vompatteja, possumeja, koalia, emuja, paljon lintuja, lampaita, possuja ja vuohi. Aivan hienoa.

DOUGLAS-APSEY NATIONAL PARK

Käytiin kattoon vielä Apsey River Waterholea. Vähän tylsä, mut tehtii safkaa parkkipaikalla. Siellä olis saanu telttailla metsässä lähellä vesireikää, mut ei oikein luotettu säähän ja siis meidän telttaan.

ST MARYS

Pieni kylä, jossa ois kai pitäny olla joku hieno lookout, mut joka kai missattiin. Siellä oli ilmanen rest area, jossa oli vessoja ja pari suihkua, joista ois saanu vettäki ko ois maksanu $2. No, keitettiin siinä sit vettä ja käytii ihan omat suihkut.

BINALONG BAY & BAY OF FIRES

Tosi kaunista rantaa ja tosi hienoja värikkäitä kiviä… Ihan ko oisin käyny tän läpi joskus ennenki. Pari kania ja yks linnun kallo.

Tosi superhieno east coast ja tylsää ajamista, vaikka maisemat onki ihan ok-hienoja.

PYENGANA

Minikylä jossa on juusto-factory josta sai ilmasia maistiaisia. Tosi hyvvää chilijuustoa nom nom.

LAUNCESTON

Ihan ok-kokoinen toimiva kaupunki, jossa on toimiva keskusta. Kaikissa retkeilykaupoissa oli ale, ostin viimein sadetakin ettei satais loppumatkalla. Kahvia ja eppäilyttävä kirjaston netti, joka plokkas mun facebookin koska kirjauduin kuulemma niin epäilyttävästä paikasta että facebookiakin alkoi epäilyttään. Käytiin tosi monella Salvosilla.

TAMAR ISLAND WALK

Lähellä Launcestonia pääsi puusiltapolkuja pitkin suontäytteiselle muutaman kilsan kävelylle pieneen sievään saareen.

SWAN POINT

Vähän edellisestä pohjoiseen oli pieni niemi, jossa on ilmainen camping area autoille (ei saa telttailla), mut vaan kello 5 pm ja 9 am välillä.

PERTH

Länsi-Australian kaimakaupunki löytyy Tasmaniasta! Tosi pieni eikä erityisen jännittävä paikka, mut vanhoja rakennuksia ja muuta kivaa. Leikkipuisto!

EVANDALE

Ties monesko pieni, sievä kaupunki, jossa evästettiin. Täällä on myös tosi kiva sauce-hillo-sinappi factory, josta sai paljon maistiaisia (tosi hyvvää sinappia!) ja ostettiin sieltä sit tuliaisia Francescolle ja Juhalle. Oli siellä kans kaunis puutarha!

Tasmaniasta poistuttaessa meillä oli muutaman ongelmaa. Ensinnäkin ei saatu luvattua pientä nettialennusta, koska oltiin vuokrattu vääränmerkkinen auto. Toiseksi, meidän lento peruttiin ja uusi lento oli myöhässä. Kolmanneksi, meidän autonvuokrausfirma oli sitä mieltä että oltiin aiheutettu autoon uusi kolhu, joten he ottivat tililtäni $1500. Minä kirjoitin siitä sitten vastalauseen koska olin eri mieltä ja seuraavana arkipäivänä firmasta soitettiin että anteeksi ja rahat tulee takas. Sydänkohtauksia vanhalle ihmiselle!!

VICTORIA

Victoriaan saavuimme Great Ocean Roadia, ja kyydissä olivat lisäkseni siis Ossi ja Anette. Pysähdyimme ensimmäisen kerran Allansfordissa ilmaisten juustomaistelujen johdattelemina. Ostettiin Francescolle tuliaiseksi omaa suosikkiamme valkosipuli-pippuri –juustoa.

Sitten taas katselemaan kiviä ja maailman kauneimpia hiekkarantoja! Pysähdyimme ”upeilla, mahtavilla ja ainutlaatuisilla” nähtävyyksillä; Bay of Islands, The Grotto, London Bridge, The Arc, Loch Ard Gorge ja 12 Apostoles. Jep, ihan sieviä kiviähän siellä... Loppumatka Great Ocean Roadia oli mutkaista tietä, nähtiin myös (toistaiseksi) elävä luonnonvarainen tienvarsikoala! Alkumatkasta näimme myös peltoemuja. Apollo Bayssa tehtiin ruokaa ja Geelongissa tankattiin ja etittiin nettiä jotta löydettäis myöhään illalla Francescolle.

Melbournessa asuimme siis vanhan tuttumme Francescon luona. Tutustuimme Australiaan lähtöäni edeltävänä syksynä Milanossa couchsurfing-eventissä. Hän opetti minulle milanolaisessa taidebaarissa argentiinalaista tangoa. Viime keväänä hän oli päättänyt lähteä Melbourneen etsimään parempaa elämää ja oli mahtavaa tavata hänet uudestaan nyt toisella puolella maapalloa! Ensimmäisen yön nukuimme hänen vanhalla kämpällään Ascot Valessa, muuton jälkeen loppuajan olimme hieman lähempänä keskustaa Abbotsfordissa.

Francesco tutustutti meidät maailman parhaaseen ravintolaan, Lentilsiin, joka on kasvisruokaravintola, jossa on vapaaehtoiset työntekijät ja jossa saa maksaa ruuasta sen verran kuin haluaa. Ideana on, että food is not free but you are. Jos sulla on varaa maksaa, nii maksa niidenkin puolesta joilla ei ole. Ja taas nähtiin paikallisia hippejä ämpärikaupalla. Niin ikään Francesco tutustutti meidät palavaan halunsa polttaa Ikea, koska se teki hänen elämänsä vähän vaikeaksi muuton yhteydessä koska kaikki oli vähän myöhässä ja hänelle lähetettiin vääriä osia. Ja Ikea ei ole täällä halpa.

Käytiin myös baarissa vanhojen tuttujemme Idan, Eman ja Anetten kanssa. Tutustuimme myös mukavaan floridalaiseen Aaroniin, jonka kämpillä vietimme muun muassa Halloweenin. Halloweenina pukeuduin Muumiksi, joskin australialaiset eivät ymmärtäneet asuani yhtään niin hyvin kuin esimerkiksi norjalaiset. Ei Muumin tarvinnut kuitenkaan todistaa pullokaupassa henkilöllisyyttään. Yksi ilta aiottiin mennä Sky Toweriin ihastelemaan kaupunkia, mutta se olisi maksanut tosi monta rahaa joten päätettiin mennä kaljalle, mutta lopulta päädyttiinkin vain Anetten hostellille jauhamaan paskaa.

Eräs yö kun tultiin baarista kotiin päin, niin näin viereisessä puistossa liikettä. Menin lähemmäs katsomaan, ja huomasin possumeja! Ne oli jotenkin tosi raivokkaita ja juoksivat puuta ympäri tosi lujaa niin, että siihen oli muodostunut pieni polku nurmikkoon. Itse asiassa ne olivat juosseet kahta puuta ympäri, ja suoraa polkua niiden väliltä (kuta kuinkin näin: O---O). Menin toisen ympyrän sisälle, katsoin ylös puuhun, ja yhtäkkiä puusta kuului rapinaa ja viereeni tipahti puolikas porkkana! Tuli kiire kotia…

Yks ilta eksyttiin Edinburg Parkiin Village Festivaaleille. Ne oli kuin mitkäkin kunnon vanhanajan sirkus-markkina-överivalokarnevaalit kaiken maailman hippeineen, pelleineen, telttoineen ja pelottavine naamisasuhyypiöineen. Tosi mahtavaa! Sattumalta tapasin siellä taas Aaronin! Kotimatka oli hauska, koska oltiin kaikki tosi väsyneitä.

Eräs sunnuntai eksyttiin Darlings Garden –puistoon couchsurfing-eventtiin – jossa tapasin sattumalta jälleen Anetten! Melbourne on niiin pieni paikka. Juotiin vähän kaljaa ja pelattiin porukalla lipunryöstöä! Seuraavana päivänä mentiin iltapäivällä museolle tanssimaan tangoa Francescon johdolla – niin ikään couchsurfing eventti! Ja totta kai Florida-Aaron oli taas paikalla! Tiistai-iltana tehtiin vähän pitempi lenkki kun juostiin St Kildaan katsomaan luonnonvaraisia pingviinejä. Olihan ne sieviä!

Melbournesta lähettiin välillä käymään Tasmaniassa. Takasin tullessa oltiin vielä pari yötä leikkimässä Francescon kanssa, mut sit jatkettiinkin taas matkaa kohti viimeisiä seikkailuja. Mutta tästä ei jatkettukaan johdonmukaisesti itään kohti Canberraa ja Sydneytä – vaan länteen kohti Mt. Arapilesta!

Natimuk oli minikylä lähellä Mt. Arapilesta. Pysähdyttiin siellä etsimään Ossille kiipeilykenkiä, koska Australiasta on niiiin vaikea löytää kiipeilykamoja yhtää mistään. Aikataulu on ollu vähän rajallinen ja meillä ei ollu ihan hirveesti liikaa tarvittavia kamoja, joten oltiin vähän muiden varassa sen suhteen että kuinka paljon voidaan kiipeillä. Käytiin ekana iltana vähän boulderoimassa ja tutustumassa porukkaan. Saatiin padia lainaksi naapurin saksalaiselta pojalta. Kiva käpyeläin yritti koko ajan syödä mun banaaninkuoret vaikka yritin piilottaa ne.

Ossi bongas pari kivaa adelaidelaista nuorta miestä, joiden kanssa mentiin seuraavana päivänä pariin otteeseen yläköysikiipeileen ja seikkaileen. Toi mäki ois kyllä kunnon varustuksen ja rajattoman aikataulun kanssa ihan uskomaton leikkikenttä… Täällä vaan ei riitä että olis omat köydet ja kiilat ko ei oo mitää pultteja ja mitää isketty valmiiksi kallioon että pitäs olla kyllä rinkassa enemmän ko se 11,5 kiloa tavaraa ko tulee vuodeksi asumaan. Ehkä mäkin sitten isona, kokeneena ja rikkaana lähen tekee kiipeilyretkiä ympäri maailmaa, joohan?

Sit lähettiinki ajeleen taas kohti itää ja Snowy Mountainseja. Auto alkoi voimaan koko ajan huonommin, vaikka me yritettiin kannustaa sitä. Ei ole enää pitkä matka…

SOUTH AUSTRALIA

… Tyhjää… Tyhjää… Tyhjää…

Vietettiin yksi yö jossain entisessä merenpohjassa keskellä tyhjyyttä ympäristössä, joka oli vähintäänkin arveluttava sisältäen äänekkäitä ja heiluvia puskia, vesisadetta ja ukkosta. Henkiä.

Seuraavana iltana parkkeerattiin Kimba-nimisen kylän keskustaan rest arealle ja riennettiin pullokauppaan ostaan kylmää kaljaa. Yöllä oli vissiin kylmä kun Siiri kömpi autoon nukkumaan ja Ossi heräs syömään.

Sitten päästiinkin jo Adelaideen. Ei siis jääty turhaan hengailemaan matkalle. Adelaide oli ihan kiva. Opin tykkäämään pienistä hyypiöistä (Little Creatures –kaljaa), hämmensin aamulenkkeilijöitä käymällä ulkosuihkussa rannalla sekä käytiin Ossin ja Siirin kans kuokkimassa yliopiston ilmaisessa leffa- ja poppari-illassa sekä yliopiston baarin happy houreilla. Sattumalta ystäväni Rita oli saapunut Suomesta Adelaideen samana päivänä kuin me! Kävimme museossa koskettelemassa jääseinää sekä Ritan au pair –perheen luona katsomassa ihmelasta ja elokuvaa.

Australiassa on hienoja jazz-vessoja. Ovi avautuu nappia painamalla, jolloin sinut toivotetaan tervetulleeksi ja kerrotaan että istuntoaikaa on 10 minuuttia tai siihen asti kun painaa ovenavausnappia. Ilmeisesti ovi tulee avautumaan automaattisesti 10 minuutin kuluttua. Kun ovi sulkeutuu, pääset kuuntelemaan hissimusiikkia. Vessapaperia, saippuaa, vettä ja kuivaustuulettimen saat käyttöösi työntämällä kättäsi erilaisiin aukkoihin. Myös pönttö vetää itse itsensä. Kun poistut vessasta, niin sinulle toivotetaan hyvää päivänjatkoa ja olet tervetullut uudelleen.

Kävimme Ossin ja Siirin kanssa myös pienellä viinikierroksella Barossa Valleyssa. Ossi oli kuskina. Ensin ajoimme maisemareittiä Whispering Wallille, jossa oli ihan hienoa kuiskailla viestejä kaverille padon toiseen päähän. Jännä! Käytiin mm. Schild Estate Wines –tilalla ja Jacob’s Creekillä! Paluumatkalla käytiin myös Mount Loftyllä katselemassa vähän maisemia.

Kun lopulta sain Laura-vaimoni Sara-ystävän kiinni, niin pääsin myös tapaamaan hänet ja hänen ihanan poikaystävänsä ja koiransa! Jälkimmäinen kyllä yritti kovasti syödä minut… Kävin myös luovuttamassa verta (toistamiseen Australiassa).

Käytiin myös parin yön reissu Kangaroo Islandilla, mutta siitä kerroinkin jo aiemmin.

Adelaidesta lähtiessä otimme kyytiin uuden norjalaisen tytön, Anetten. Ajettiin aluksi Hahndorfin saksalaisminikylään maisteleen juustoja, viinejä, kaljoja ja vähän jäätelöä. Olisin voinut viihtyä siellä pitemmänkin aikaa, mutta oli vähän aikatauluja. Sieltä hyppäsin auton rattiin ja ajeltiin melkein Victorian rajalle jonnekin rest arealle telttailemaan. Juotiin viiniä ja syötiin pastaa. Yöllä oli saakelin kylymä.

Aamulla nukuttiin pitkään ja lähdimme kohti Victoriaa ja Great Ocean Roadia…

WESTERN AUSTRALIA

Tosiaan matka Western Australiaan oli täynnä toivoa, sillä juuri ennen rajan ylitystä arvasin automme radiokoodin! Oli muuten aika jäätävä hetki kun radio oikeasti menikin päälle. Lotto vetämään! Täälläpäin näkyi myös vesipuhveleita ja paljon maastopaloja.

Western Australian pohjoisosassa (jossain keskellä-ei-mitään) meillä hajosi ensimmäisen kerran rengas.  Tämä tapahtui aika lähellä Wolf Creekin meteoriittikraateria, onnekseni en ollut nähnyt samannimistä kauhuleffaa ennen tätä matkaa… Onneksi ollaan eteviä ja osataan vaihtaa se vaikka olisi 40 astetta lämmintä. Käytiin ostamassa uusi vararengas Broomesta kun päästiin sinne.

Tultiin Broomeen just sopivasti sellaseen aikaan, et laskuvesi ei laske viikkoon niin alas että voitais nähdä paikallisia kuuluisuuksia, eli ihka aitoja dinosaurusten jalanjälkiä! Myös niin ikään viikon päästä olisi ollut luvassa upea kuun portaat –ilmiö, jossa täysikuu tekisi kauniin heijastuksen mereen illalla. Pyh, meille riitti kaksi yötä autossa tienposkessa, siinä ehti sopivasti tutustua sunnuntaimarkkinoihin (Ossi kävi soittelemassa kitaraa), käydä lenkillä piiiiitkällä hiekkarannalla paljain jaloin (ja tappaa jalat), uida meduusojen kanssa kunnon aalloissa (ei ne pistäny sen pahemmin ko nokkonenkaan) ja ratsastaa kamelilla ilta-auringossa!

Western Australia oli tosi paljon pelkkää ajamista. Rantaa on yli 3 500 kilometriä. Sandfire Roadhousella oli riikinkukkoja ja Port Hedland oli turha tehdaskaupunki. Roebournessa oli pieni museovankila, Ossi ajo mut sinne vissiin koska se hermostui kun kerjäsin karkkia tylsyyteeni.

Exmouth oli joku rikkaiden ihmisten sisäpiirilomaparatiisi. Koko niemi oli vuorattu ”ei ole ilmaisia leiriytymispaikkoja” –kyltein. Selevä homma. Käytiin Cape Range National Parkissa snorklailemassa korallien seassa ja vähän vaeltelemassa vuorilla. Oltiin yksi yö oikealla leirintäalueella, ja se yö oli aivan hirveä koska tuuli ihan syntisen helvetisti, ja meidän teltta oli ihan kuolemassa ja Ossi vissii kömpi yöllä autoon nukkumaan koska meteli ja kasassa oleva teltta, mutta mää urheasti nukuin siellä aamuun asti (tai, no, nukuin ja nukuin, ja urheasti, koska en löytäny sieltä ulos).

Exmouthista suunnattiin Coral Bayhin, toiseen glamour-turistilomakylään, missä oli sievä, pitkä ja kaunis hiekkaranta sekä vähän snorklailtavaa koralliriuttaa.

Rest Areoilta ei aina oikein löytynyt vettä ja tienposket oli täynnä ”Varoitus! Ei vettä seuraavaan 500 kilometriin!” –kylttejä.

Ajettiin myös World Heritage Drive, jonka varrella oli paljon hienoja juttuja. Ossi ei varmasti osannut aavistaa, että kun hän vie minut läpällä katsomaan ”jotain 3,5 miljardia vuotta vanhoja bakteeriasioita”, niin minä rakastuisin STROMATOLIITTEIHIN! Mun uusi lempieläin on kivennäköinen erittäin vanha ja alkeellinen eliöbakteeriasia. Shell Beach oli kans hieno, siellä oli tosiaan ranta jolla ei ollut hiekkaa, vaan pelkästään ihan saatanallisen paljon pieniä simpukoita. Oli lapsella taas hauskaa kun pääsi sinne telmimään. Eagle Bluffilla oli hienot maisemat merelle, josta matalan veden ansiosta pystyi bongaamaan haita ja rauskuja.

Denham oli turha kaupunki matkalla Monkey Miaan, joka paljastui maksulliseksi paratiisiresortiksi. No, kun nyt kerta tänne asti ollaan tultu niin kyllä ne kuuluisat delfiinit on nähtävä…! Mutta olimme myöhässä, ja paikkalliset kuuluisuudet, luonnonvaraiset delfiinit oli ruokittu jo aamutuimaan. Päätimme siis, että kun nyt tästä huvista kerta pitää maksaa ja täällä ollaan, niin jäädään sitten yöksi leirintäalueelle ja mennään baariin kaljalle. Oli aivan hieno paikka jos halusi käyttää rahaa, auringonlasku oli sievää ja rannalle saapui illalla pelikaaneja. Aamulla olimme katsomassa delfiinejä, ja näimmekin ne hyvin läheltä (yksi jopa melkein tönäisi minut kumoon, koska ilmeisesti takanani oli kala piilossa ja se alkoi metsästää sitä).

Sitten taas kohti kuuluisia kiviä! Käytiin Kalbarri National Parkissa katsomassa pari sievää lookoutia, ja hetken mietinnän jälkeen ajettiin 26 kilometriä suuntaansa off-roadia katsomaan ”kuuluisaa luonnonikkunaa” eli taas eräänlaista hienoa kivimuodostelmaa jossain keskellä-ei-mitään. Olihan se sievä, ja sitten takaisin. Mentiin Kalbarriin yöksi. Illalla katseltiin auringonlaskua ja syötiin säilykeananasta. Aamulla ihasteltiin vielä sumuisaa merta ennen kuin jatkettiin matkaa taas joskus aivan liian aikaisin.

Port Gregoryssa käytiin katsomassa pinkkiä järveä, joka näytti kyllä lähinnä oranssilta. Matkalla näkyi paljon lampaita ja vähän kenguruita, enimmäkseen kyllä kuolleita. Northampton oli pieni, mutta varsin viihtyisä kylä, jossa syötiin aamupalaa. Mentiin Oakabellaan kummitusten toivossa (kuulemma Australian kummittelevin paikka), mutta siellä oli lähinnä hämärä omistaja ja haistoin rahastusta, joten lähdimme aika pian pois.

Geraldton olikin sitten jo vähän isompi kaupunki. Käytiin oikeassa ruokakaupassa ostamassa oikeaa ruokaa ja valmistettiin se merenrannalla BBQ-grillillä tuulessa. Nähtiin myös joku paikallinen museo-käsityöliike ja majakka.

Eräänä aamuna tapahtui jotain kummallista: vettä ropisi teltan kattoon! No, ”sade” loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin, mutta oli se hämmentävää kun yli kuukauteen ei ollut satanut. Mentiin Lesueur National Parkiin katselemaan kukkia ja etsimään nokkasiilejä. Jälkimmäisiä ei näkynyt. Sitten ajoimme Jurien Bayhin katsomaan merileijonia, joita emme menneetkään katsomaan, koska se olisi maksanut liikaa. Seuraavaksi Nambung National Parkiin katsomaan kiviä! The Pinnacles Desert oli aivan hieno ja erikoinen. Paljon kiviä hassusti.

Käytiin Yanchep National Parkissa, vaikka vähän sateli vettä. ”Luonnonvaraiset” koalat istuivat aidatuissa puissa ja söivät ruokaa mitä niille syötettiin. Oli siellä kyllä kans paljon villikenguruja, jotka hyppi tielle. Ja ihan saakelisti kengurunpaskaa.

PERTH! Tämä Australian mittapuulla mielestäni erittäin nykyaikainen ja ihana kaupunki, johon vähän salaa ihastuin. Keskustassa oleva kirjasto oli valtava, ja siellä oli ilmaisen Wi-Fin lisäksi ilmaisia pöytäkoneita, joita sai käyttää niin paljon kuin tarvitsi. Keskusta oli kaunis ja tarpeeksi iso ja ihmiset oli iloisia. Sain kyllä parkkisakot, hups, mutta ei niitä tarvi maksaa. Perthissä kävin myös suunnistamassa paikallisilla iltarasteilla pitkästä aikaa, ja ostin viimeisiä joululahjoja Suomeen, jotka lähetettiin Margaret Riveriltä 11.10., mutta jotka ei oo ilmeisesti vieläkään saapuneet perille vaikka on jo tammikuu. Huoh.

Oltiin pari yötä (Itä-)Fremantlessa yhden tosi oudon couchsurfarin luona. Mentiin hänen kanssaan hänen ystävänsä taidenäyttelyn avajaisiin muiden hippien kanssa syömään juustoja ja keskustelemaan asiantuntevasti mikrobiologiataiteesta. Hän oli tällainen kuuluisa ”Oletko sä täältä kotoisin?”, ”Ei, mä olen kotoisin Fremantlesta, nyt mä asun täällä Itä-Fremantlessa.” Yksi ilta tämän hostin kavereita tuli kylään ja pian löysimmekin itsemme soittelemasta kitaroita, 10-kielistä ukulelea, pientä rumpua, kosketinsoittimia, toista ukulelea ja jotain kaksikielistä viuluselloasiaa, josta lähti aivan järkyttävä ääni kun kukaan ei osannut soittaa sitä.

 Fremantlessa oli vissiin kaikki Perthin hipit, ihan kivanoloinen minikaupunki, joka tuntui lähinnä Perthin yhdeltä kaupunginosalta kun oli niin lähellä. Fremantlessa käytiin kans surffaamassa. Otettiin parin tunnin alkeiskurssi, mikä oli kyllä ihan mahtava! Aallot ei ollu kauheen korkeita, mutta olivat pitkiä ja mäkin aloin jo handlata tuota touhua ja pääsin jo ottamaan aaltoa ja seisomaankin laudan päälle. Jee!

Käytiin kans Swan Valleyssa maksullinen, päivän mittainen viinitour, jossa käytiin eri viinitiloilla maistelemassa yli 30 viiniä, syömässä lounasta kauniilla viinitilalla, välillä vähän juustoja, nougatia, kaljoja panimolla ja lopuksi suklaan yliannostus suklaatehtaalla. Olimme porukan nuorimmat mutta se oli pelkästään hienoa.

”Hirveesti kaikkee tekemistä. Ennen sitä vaan ajettiin kolme viikkoa näkemättä mitään.” – Ossi 10.10.2012

Rockinghamissa oli tosi iso shopping centre ja mua alko harmittaa että oon saakelin köyhä. Skipattiin Perthin lähellä oleva Rottnest Island, koska se olis ollu hirveen kallis, mutta päätettiin mennä sit Rockinghamin edessä olevalle Penguin Islandille, koska se oli halvempi. Oikeastaan se oli ilmainen, koska päätettiin säästää ferrykustannuksissa vielä lisää ja käveltiin meren yli saareen. Matka ei ollut kauhean pitkä ja vettä oli pahimmillaan sen verran, että lyhyet shortsit vähän kastui. Tämä oli kuulemma tosi tosi supervaarallista, mutta moni muukin teki niin, ja en ollut ikinä kävellyt meren yli saareen joten tämä piti kokea. Itse Penguin Island oli vähän tylsä, pieni saari, jossa oli ihan sievää rantaa, paljon lapsiperheitä picnicillä ja jossa ei näkynyt luonnonvaraisia pingviinejä. Nähtiin kuitenkin pari pingviiniä aitauksessa. Jee.

Bunburyssa oli sievä majakka ja Busseltonissa pitkä laituri. Margaret River CO:lla ja Providorella pysähdyttiin maisteleen suklaita ja sitten kurvattiin Margaret Riverille poimimaan Siiri kyytiin! Siiri tuli meidän kyydillä aina Adelaideen asti.

Pembertonin seutu oli hieno paikka. Siellä oli kolmeen korkeaan (52, 61 ja 68 metriä) puuhun laitettu metallikeppejä niin, että niiden latvaan pystyi kiipeämään. Ei se järkevältä tuntunut, mutta pitihän se tehdä… Käytiin myös katsomassa jotain luonnon taidenäyttelyä, ostettiin Albanista viiniä ja ryypättiin loppumatka Adelaideen asti. 

Eräs ilta mut säikäytettiin ihan hyvin. Istuttiin pimeän rest arean picnicpöydän ympärillä, kun mun selän taakse osoitetaan ja huudetaan: ”Katsokaa, joku liikkuu tuolla!” Eli meidän leiripaikalla pyöri kettu, josta tietenkin pienessä viinihiprakassa olleet suomalaiset yrittivät ottaa valokuvia. Aamulla huomasimme, että kettu oli haukannut Siirin thongsista palasen ja yrittänyt juoda hänen juomapullostaan.

Oltiin matkalla Hydeniin kun tajuttiin, että auton yksi rengas hajoaa ihan minä hetkenä hyvänsä. Siinä sitten ajeltiin kun ei jaksettu vielä vaihtaakaan sitä, mikä oli tavallaan hyvä, koska pian kuuluikin tuttu ääni ja kumi tussahti – mutta se ei ollutkaan tämä kyseinen rengas, vaan toinen.  Lauantai ja oltiin taas jossain jumalan selän takana. Ei kait siinä, renkaan vaihtoon ja toivottiin että seuraavassa pikkukylässä on lisää renkaita.

Lake Gracen ainoa auki oleva rengasliike lupas meille kaksi uutta rengasta, mutta ne oli vähän erikokoisia kun muut renkaat, koska samankokoisia ei ollut. Se ei kuulemma haittaa kunhan on samankokoiset vierekkäin. No, meillä ei ollut vaihtoehtoja joten odoteltiin kun miehet vaihtaa meille renkaita ja käytiin Siirin kanssa hakemassa kahvia niiden työhuoneesta. Oli kyllä todella odotettu kahvihetki.

70 kilsaa myöhemmin ihmeteltiin että onkohan se paha jos eturenkaat on samankokoiset keskenään, takarenkaat vähän isommat mutta samankokoiset muuten paitsi vähän erilevyiset. Mutta näillä jatkettiin. Päästiinpähän lopulta näkemään paikalliset kuuluisuudet Wave Rock, Hippo’s Yawn, Lake Magic (jonka taianomaisuutta ei kyllä ihan ymmärretty…) ja jonku lapsia syövän luolamiehen luola.

Esperance oli sievä kaupunki, käytiin aamusuihkussa Twilight Beachilla ja ihailtiin tovi autioita valkoisella hiekalla varusteltuja turkoosin värisiä rantoja. Läheisessä Cape Le Grand National Parkissa oli lisää kauniita rantoja ja tehtii siellä ruokaa sekä tiskattiin kaikki astiat ja pyykättiin! Ja tehtiin kans lättyjä!

Viimeinen yö Western Australian puolella oli hieno. Tehtiin kunnon leiri sisältäen pyykkien kuivaamista, nuotiota, musiikkia ja alkoholia. Kutsuin myös telttanaapurit mukaan rientoihin vaikka heille ei meidän halpa viini oikein maistunutkaan.

Seuraavaksi oli luvassa piiiiiitkää tylsää tietä kilometritolkulla kohti tyhjyyttä ja South Australiaa. Tulevat päivät sisälsivät lähinnä pyllistämistä raja- ja muille kylteille.